Historiikki

Maapirtin rakentamisesta päätti silloinen Joutsan Itäinen Maamiesseura ry. (Nimeksi tuli vuonna 1997 Joutsan Itäinen Maa- ja kotitalousseura ry.) Maapirtti on rakennettu vuosina 1952–1953. Rakentamiseen käytettiin Hakoselän vanhan myllyn hirsiä ja rakennustarpeiden keräämiseksi järjestettiin myös hirsitalkoita.
Taloa käytettiin alkuaikoina lähinnä kesäisin tanssien järjestämiseen.

Maapirtin edustalle Joutsan kunta rakennutti urheilukentän vuonna 1957. Kentän rakentamisessa talkootyön osuus oli merkittävä.
Alkuvuosina urheilukentällä järjestettiin harjoituksia ja kilpailuja ahkerasti.

Maapirttiä on vuosien varrella kunnostettu ja ravintolatiloja laajennettu. Yhteiskunnallisen rakennemuutoksen seurauksena kylälle tarvittiin ympärivuotiseen käyttöön soveltuvat tilat kokoontumisia ja erilaisia harrastuksia varten. TE-keskuksen avustuksen turvin seura teki päätöksen Maapirtin kunnostuksesta.

Peruskorjaus aloitettiin katon uusimisella syksyllä 2004, jatkuen sisätiloissa alkukesään 2005. Ravintola- ja keittiötilat saivat remontissa uuden ilmeen. Samalla rakennus varustettiin lämmityslaitteistolla, koneellisella ilmanvaihdolla ja sisätiloihin sijoitetuilla WC- tiloilla. Maapirtin varustamista jatkettiin vielä vuonna 2008 hankkimalla tilava kylmiö ja rakentamalla keittiön taakse varastotila.

Joutsan Itäisen maa- ja kotitalousseuran toiminnassa talkootyön osuus on aina ollut merkittävä. Talkooväkeä on tarvittu niin korjausten toteutuksessa kuin erilaisten tapahtumien järjestämisessä.

Seuraan kuuluu tänä päivänä noin 50 jäsentä. Jäsenistö koostuu lähiympäristön vakinaisista ja vapaa-ajan asukkaista.